sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Purjehdusfiilistelyä

Ulkona puiden lehdet alkavat uhkaavasti kellastua, joten paltaanpa hetkeksi kesän purjehdustunnelmiin.



Lähtökuopissa regatan jälkeen Hangossa suuntana Helsinki. Matka taittui kahdessa päivässä, ensimmäisenä päivänä meitä oli kolme ja toisena kaksi, mutta matka taittui sujuvasti hieman lukumääräisesti vajaalla miehistölläkin.

Pärskeitä aurinkoisella Porkkalan selällä. Porkkalan jälkeen päästiin myös jiippailemaan varsin reippaassa tuulessa, ja voin sanoa, että purjehdus todellakin käy urheilusta!


Leppoisampiin tunnelmiin sen sijaan päästiin elokuussa eräällä iltapurjehduksella, jossa käytiin muun muassa ihmettelemässä auringonlaskua Suomenlinnan edustalla.

Molemmilla retkillä veneenä aina yhtä viehättävä Silène III. Lue lisää 6mR-veneistä ja purjehduksesta: http://www.6mr.fi/

1 kommentti:

  1. Että "ei ne suuret tulot, vaan ne halvat huvit!"
    terv. Tapani

    VastaaPoista